Asiakkaan palaute


Alla oleva teksti on asiakkaan kirjoittama  palaute 
välilevynpullistuman hoito-oppaasta.

Palautteen sisältöä on julkaistu asianomaisen luvalla. 

Hei Terhi
Haluan antaa sinulle palautetta, koska tiedän, miten arvokasta on saada tietää, kuinka muut ovat kokeneet hoito-ohjelmaasi ja miten se on auttanut.

Olen 62- vuotias ja olen ikäni liikkunut aktiivisesti. Lähellä sydäntäni on juoksu ja jonkin verran olen käynyt kuntosalilla sekä vesijuoksemassa.

Työskentelen päätoimisesti jalkapallon parissa. Valmennan lapsia/ nuoria Espoolaisessa seurassa. Työ on jaloilla olemista, maalien siirtelyä (suht painavia) ja harjoittelussa mukana olemista.

Ensimmäisen kerran sain lannerangan välilevyn pullistuman n. 3 vuotta sitten oikealla puolella, joka oli äärimmäisen kivulias lähes 2-3 kuukautta. Nyt sama kiputila tuli vasemmalle puolelle. Työterveyden kautta sairaslomalle vahvojen kipulääkkeiden kera. Lisäksi käytössä oli fysioterapeutin antamat ”kuntouttavat liikkeet”. Näillä ohjeilla toimin. Joo, kipulääkkeet hellittivät kipua välillisesti, mutta eivät ne itse oiretta parantaneet. 

Sitten törmäsin sinun hoitomuotoosi Instagramin kautta. Totesi, että tämä on ensimmäinen kerta, jossa selvitetään yksinkertaisesti ja selkeästi, mistä tässä oikeasti on kyse. Tilasin heti hoito-oppaan ja jätin vahvat kipulääkkeet pois (tuli 5-6 päiväksi älyttöntä oireilua). Päätin, että tästä kipulääke kierteestä on päästävä. 

Hoito-oppaan saatuaan lähdin noudattamaan ohjeita step by step. Kivut hellittivät 4-5 päivässä, jatkoin tunnollisesti ohjeiden noudattamista ohjeen annan mukaan.

Nyt olen palanut töihin. Lääkärin, ja työnantajan kanssa yhteistuumin päätimme, että teen aluksi vain 40-50% viikkotyötä ja loppu ajan olen osasairaslomalla kuntouttaen itseäni vesijuoksulla, kävelyllä sekä jumppaamalla. Keskityn vahvistamaan tukilihaksia. Haaveena päästä raakaan juoksun pariin loppukesällä

Toivottavasti tämä palaute auttaa muitakin välilevyn pullistumasta kärsiviä henkilöitä luottamaan hoitomenetelmääsi ja antaa uskallusta hoito-oppaan tilaamiseen. Tämä hoitomuoto on ensimmäinen juttu, joka oikeasti auttoi.

Tuhannet kiitokset Terhi

-Tuire-

Scroll to Top
Välilevynpullistuma.fi